TERVANSOUTU

Kouluja käymättömän talonpojan kalevalamittainen runo tervasta ja tervansoudusta Ouluun. Lyhennelmä.

OULUA SOUTAMASSA

Mieleni minun tekevi,

tahtoni tavoittelevi,

muistella nyt muinoisia,

ajatella entisiä.

Siitä runo rustailla,

laulu pieni laadiskella

ajantakaisesta työstä,

elämästä entisestä.

Oli ennen ajat toiset,

elinkeinot erilaiset,

Näillä Kuhmon kunnahilla,

Lapin laajan laitumilla.

Autoista ei nähty unta

Eikä myöskään moottoreista.

Jouduttiin vain juoksemalla,

ehdittiinpä astumalla.

Vedet oli valtateinä,

virranniskat veräjinä,

siltoina salot siniset,

kulkuna kiviset kosket.

Kankahille kavuttihin,

kokkohongat kelottihin,

petäjiköt peilattihin,

isot metsät meiskattihin

tulen tuiman syötäväksi.

Tehtiin tervaa myötäväksi.

Siitä tuli leivän lisä,

alta kaarnan kultakasa.

Rahaa tuli tervaksista,

kolikoita kolopuusta,

muona musta sydestä,

piki petäjän tyvestä.

Kankahien katveessa,

kesäillan autereessa,

nousi suuret hautasauhut,

isot usvat uupumatta.

Terva juoksi tynnyreihin,

männyn vilja viiletteli,

tulisesta tunkiosta,

palavasta patsaasta,

haudan haisevan sylistä,

pinnan pikisen sisästä.

Lähti laiva laiturista,

pikipaatti pirtin luota

länttä kohti lykkimähän,

Kaupunkihin kulkemahan.

Pian tavattihin tiellä

toki toisiakin

kavereita kaikkialta:

Lentiiralta, Lentualta,

Iivantiiran ympäriltä,

Korpisalmen seutuvilta,

Lammasjärven laitamilta.

Heti tultiin tuttaviksi,

saman suunnan soutajiksi.

päästiin alas Pajakasta,

Sivuttihin Saarikoski.

Oltiinpa jo ihanalla

Ontosella avaralla.

Pyörtehelle pyörittihin,

Katermalle kaivattihin.

Siinä oli Ontojoki,

kymi kymmenvirtainen,

kuohut läpi kuljettava,

virta vahva voitettava.

Hyvin toki oli menty

onnellisna alle saatu

suuren Suituan sylistä,

Kallioisen kainalosta.

Siikakosken sievän alta

lähettiin nyt kulkemahan

Kiimaselle kiitämähän,

Sotkamolle soutamahan,

Saijalle nyt kulki matka,

tervaretki Tenetille.

Sieltäpä jo siirtyi katse

valtavalle Vuokatille.

Vuokatti on vuori suuri,

manan selkä mahtavainen

kumpu aivan kummallinen,

järven päässä jättiläinen.

Nyt jo päästiin Kajaanihin,

karjalaisten kaupunkihin.

Siellä oli suuret sulut,

lujat lussit laitettuna

Koivukosken kupehelle,

ison Ämmän äyräille.

Siellä vene veivattihin,

tervalaiva laskettihin

vielä väljälle veelle

Oulujärven ulapalle.

Siellä souti suuret joukot.

Tervalasti lonkutteli

kuormat suuret kuljetteli,

Ärjän taakse talutteli.

Siellä laine läikytteli,

luojan tuuli tuuditteli

aallon harmaan hartialla,

mahtavalla mainigilla.

Selän suuren soutajata,

ylitse yrittäjätä.

Saarissa sai seisoskella,

niemissäkin neuvotella,

taivaille tarkastella,

tulevaista tutkiskella:

Onko aika armahainen,

tämä tunti turvallinen,

olla väljillä vesillä,

salmeksilla siintävillä.

Tuli siellä tuhojakin,

vaikeitakin vahinkoja,

milloin tuulet tuhisivat

luojanvoimat vimmasivat,

raskaasti raivosivat.

Sää kun sattui säälimätön,

aika ankara tapasi,

matkalaisen maahan heitti,

armotta kulkijan kumosi.

Oli siellä ilonsakin,

riemunsakin rinnatusten,

joutui matka järvelläkin,

ennätti ulapoilla.

Lyhyinä vieri virstat,

pikkuisina peninkulmat.

Vaatekin vei viriästi,

purje puski pontevasti,

liinat souti liukkaasti,

milloin luoja lystin antoi,

kyydin komean komensi.

Lähti lasti virran alta,

vene viime valkamasta,

kaupunkihin kulkemahan

matkan päähän pyrkimähän.

Siellä suussa suuren virran,

Merikosken kuohun alla

lepopaikka löydettihin,

Tervahovi havaittihin,

jossa seisoi suuret laivat,

isot onkarit odotti

Hovisalmessa syvässä,

tervatemppelin kylessä,

jotka lastit kauas veivät,

ulkomaille uittelivat.

Siinä aarre avattihin,

tyhjennettiin tervalasti.

vintturilla veivattihin,

terva nuorin temmattihin

tarhan mustan tantereelle,

hovin laajan lattialle,

jossa vilja vihittihin,

kauppakunto katsottihin,

monin miehin muokattihin,

tarkastettihin tavara.

Talo vieraat vastaan otti,

matkamiehet majoitteli,

tuliaiset toimitteli,

tarjosi ryypyt, tupakat.

Siellä sitten kaupungissa,

koreassa kamarissa,

raha ulos räknättihin,

tili työstä työnnettihin

vaivan palkka paiskattihin

suuren soutajan iloksi

tervantekijän omaksi.

Jopa sitten jouduttihin,

kiireesti käännyttihin,

sukkelasti suorittihin

kotimatkalle kovalle.

Porvari se potra poika,

tervanostaja totinen,

vielä laati lahjan suuren,

ison muiston mujahutti:

leveällä lapiolla

matkasuolat sujautti,

hyvin mielin hyvästeli,

tosissansa toivotteli

vielä toiste tulevaksi,

ensi vuonna ehtiväksi

takaisin taas talollensa,

mahtavalle majallensa.

Kova oli kotimatka,

poies paluu pahanlaista.

Oli virrat vedettävä

savirannat sauvottava,

suvannoita soudettava,

karit pahat kartettava.

Kolotti se kylkiluita,

pakotteli pakaroita,

useasti uuvutteli,

väkisinkin väsytteli,

reissuvaista rasitteli,

matkamiestä masenteli.

Vielä siinä viimeisessä,

kaunihissa Kajaanissa

täydennettiin tavaransa,

lisättihin lastiansa:

Ostettihin kahvit, viinat,

emännille esiliinat,

pyhätakit, lasten lakit,

huuliharput, kovat korput,

kotiviemiset komiat.

Nytpä päivän parin päästä,

Viikon ehkä viimeistänsä,

Jopa kotiin jouduttihin,

Takaisin taas tahdottihin.

Kaikki nätti näytettihin,

Isot kummat kerrottihin,

Suuret somat sanottihin

Tutkiville tuttaville,

nauraville naapureille.

tuliaiset tarjottihin,

kahvit kuumat keitettihin

pitkän matkan palkkioksi,

retken raskahan ratoksi.