Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MIES MENNEISYYDESTÄ

__________________________________________________________________________

 

Kaarlo on juuri saatettu haudan lepoon harvojen omaisten ja ystävien läsnä ollessa. Kirjoitettiin maaltapaon vuosi 1969 ja elettiin kevät talven hankiaisten aikaa.

 

Kaarlo oli tavallisen oloinen metsien mies, joka oli eläessään tavallista kiinnostuneempi uusista asioista. Kaikki tekniikkaan liittyvä oli lähinnä hänen sydäntään. Rakensipa hän tuulivoimalan, jolla sai sähköt syrjäiseen mökkiin.

 

-Kunpa näkisi vielä vuosituhannen vaihteen, silloin se tämä maailma saattaisi olla paljon paremmalla mallilla, oli Kaarlolla tapana haaveilla. Haave ei toteutunut hänen eläessään, kuten jo alussa huomasimme.

 

Millenium ongelmia taivaan kirkkaudessa

 

Taivaan kirjat ja varsinkin tietokoneet olivat täysin sekaisin. Luoja painiskeli kaikessa viisaudessaan vuosituhannen vaihteen tietoliikenne ongelmien kanssa. Nythän pitäisi tulla maailmanloppu. Mutta antaa vielä maailman olla omissa olissaan ja jatkaa laajenemistaan, pohti Luoja isossa toimistossaan, josta oli näköala jokaiseen maailman kolkkaan ja jokaisen ihmisen mieleen.

 

Taivaallinen Super Pentium nikotteli vuosituhannen vaihteen ongelmissa. Luojan päältä virtasi hiki kastellen laamapaidan liti märäksi. Olo oli kuin entisellä osuuskaupan hoitajalla inventaarion jälkeen.

 

Käsillä oli parasta aikaa elävien ja kuolleitten kirjat. Suuri hämminki oli Kosovon sodan ja itä-Timorin aiheuttamat ihmis poistumat. Myös viime aikaiset maanjäristykset aiheuttivat työtä kirjanpidon ajantasalle saattamisessa.

 

Kuten arvata saattaa, sekosivat depetit ja greditit pahemman kerran. Kuolleitten luettelossa välkkyi kursori kauan sitten kuolleen Kaarlon kohdalla, kun Luoja painasi vahingossa enteriä. Niinpä Kaarlo pöllähti maailmaan parhaiksi, ennen kuin vuosituhat vaihtui.

 

Elävien joukkoon

 

Joulukuun lopun kolea päivä hämärtyi iltaan, kun Kaarlo ilmestyi elävien joukkoon. Ristirantuinen pusakka päällä ja karvareuhka päässä hän seisoi samassa kirkonkylän risteyksessä, jossa laaki oli hänet yllättänyt vuoden 1969 kevät hölseitten aikaan.

 

Maailma näytti jotenkin tutulta. Jotkut ihmiset näyttivät tutun oloisilta, vaikka ihmeen vanhoilta he näyttivät. Isoin osa ihmisistä oli täysin ventovieraita.

 

Maailmaan tulosta toivuttuaan Kaarlo suuntasi askeleensa tutun näköistä rakennusta kohti. Risteyksissä oli valotolppia, jotka vaihtoivat väriä milloin punaisiksi milloin vihreiksi. Kadut oli rakennettu uudelleen ja torikin oli jotenkin outo.

 

Kas tuollapa on tutun oloinen mies, mutta eikö se ole naapurin Väinö, entinen puoluetoveri Peräkylän Kommunistisesta Kansanyhdistyksestä. Pitäisiköhän käydä moikkaamassa, vaikka kyllä hän näyttää raihnaiselta. Työntääkin tuollaista pyöräkehikkoa, ei varmaankaan pysy muuten pystyssä, pohtii Kaarlo uutta tilannetta.

 

-Terve Väinö, sanoo Kaarlo. -Kah terveppä terve, sanoo ajoittaista dementiaa sairastava Väinö. -Enpä olekkaan nähnyt sinua pitkään aikaan. Miehet puhelivat kaikenlaista kävellessään raitilla.

 

Tultiin ison kaupan pihaan, jossa seisoskeli joukko ostosmatkalaisia läheisestä kaivos kombinaatista. -Taisi meidän vallankumous onnistua, kun neuvostoliittolaiset toverit ovat täällä meillä asioimassa. -Kyllä täällä on tovereita ja Suomi on yhtä Neuvostoliiton kanssa, vastaa dementia kohtauksen saanut Väinö.

 

Kaarlo alkaa vihellellä tuttua sävelmää ”Eespäin eespäin tiellä taistojen ..” ja menee jututtamaan venäläisiä. -Braastui tavaritsi, huikkaa hän tovereille. -Votka viisi kympi pulo, sanoo eräs miehistä. -Hei soomi poika, kolmekymmentä marka pilu, sanoo porukan nainen keikutellen kutsuvasti itseään ja vilkutellen silmiään. Väinö selvittää tämän olevan nykyistä yya politiikkaa.

 

Miesten matka jatkuu hämmennyksen vallassa kohti Väinön asuntoa. Nurkan takana seisoskelee joukko nuoria, joilla on osa päästä kalju ja päälaella on erivärisiä tukan harjanteita. Kaarlon kuusikymmentä lukulainen pusakka saa porukan huomion.

 

-Myy tuo pusero minulle, sanoo yksi hujopeista. -Minä maksan siitä tuhat markkaa. -En minä vaatteitani päältä myy, sanoi Kaarlo närkästystä äänessään. -Minä maksan siitä kaksituhatta, jatkoi hujoppi itsepäisesti. -Myy pois, kannustaa Väinö, ostetaan sinulle uudet tamineet huomenna kaupasta.

 

Niin astelee Kaarlo Väinön rinnalla kohti asuntoa. Vähän Kaarlo ihmetteli pusakasta saatua hintaa. Ennen päiväläinen tienasi vajaat viisisataa kuukaudessa. Nyt sain vanhasta pusakasta melkein puolen vuoden palkan.

 

Väinön asunto oli vaatimaton kaksio nukkumakynnäällä. Olohuoneen nurkassa könötti väritelevisio, keittiössä löytyi kahvinkeitin ja mikroaaltouuni. Vesi tuli ja meni, kuten ennen sanottiin.

 

-Van etkö sinä kuollut jo kuusikymmentä luvulla, kysyi Väinö? - Niinhän minulle kävi sillon maaseututyöväen liiton lakkokouksen jälkeen, sanoi Kaarlo. Vastaus ei enää tavoittanut Väinön dementoituvaa ymmärrystä, joten alettiin talostella kuin mitään vakavampaa ei olisi tapahtunut.

 

Uutta tekniikkaa talon täydeltä

 

Illalla Väinö avasi television, josta Kaarlon hämmästykseksi tulvahti värikäs kuva. Eniten ihmetytti kuitenkin tapa, jolla Väinö hallitsi vastaanotinta sohvalta käsin, ilman että tarvitsi käydä tv:n luona näpelöimässä. Uutisissa puhuttiin venäjän tapahtumista, johon otti kantaa tuiki tuntematon presidentti.

 

-Eikö se urkki ole enää vallan kahvassa? Silloin Väinö käynnisti videonauhurin, jossa näytettiin urkin hautajaiset. Kaarlo oli ihmeissään, -Miten sinä pystyt näyttämään kuvat liki kahdenkymmenen vuoden takaa. Ei tämä siihen aikaan ollut mahdollista, kun minä vielä elin. Väinö loi epäluuloisen katseen Kaarloon, mutta samalla dementian armahtava unohdus tuli apuun, eikä asiasta keskusteltu sen koomin.

 

Illalla Kaarlolle oli selvinnyt monta asiaa. Neuvostoliittoa ei ollut, oli vain kahinoiva Venäjä. Urkki oli mennyt manan majoille jo aikoja sitten. Suomikaan ei ollu enää entisensä. Nyt oltiin EU:ssa. Päätökset tehtiin nyt Brysselissä, eikä Helsingissä. Kohta Euroopassa on yhteinen raha. Eniten kuitenkin ihmetytti puhelin, jota sanottiin kännykäksi. Taskussa olevalla kapistuksella voi puhua mistä vain minne vain.

 

Tietokone kuuluu olevan jo lähes jokaisessa taloudessa, jota käytäisiin huomenna katsomassa Väinön pojan luona. Kaarlon ajatukset myllersivät sekasorron vallassa unta odotellessa. -Vaan etkö sinä kuollut jo vuosikymmeniä sitten, havahtuu Väinö horroksestaan, mutta vastaus ei tavoita enää hänen aivojaan. Uni ja dementia armahtaa taas kerran.

 

Aamulla herättiin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Väinö puuhaili ruokaa ja Kaarlo odotti innokkaasti uutta päivää ja uusia seikkailuja.

 

Aamulla lähdettiin kaupungille. Kaarlo muisteli, että tämä oli ennen kirkonkylä ja meni taas hämilleen. Saavuttiin Paikallispankin seinustalle ja Väinö sanoi ottavansa hieman rahaa. -Etkö sinä mene pankkiin sisälle rahaa hakemaan? -Nykyään rahat otetaan pankin seinässä olevasta automaatista, ei tarvitse enää mennä lakki kourassa pankkisaliin.

 

Vaatekaupan jälkeen päätettiin ottaa taxi ja käydä katsomassa kotimökkiä. Sinne kun hänellä oli jäänyt tärkeitä tavaroita, joita piti käydä tarkastamassa, josko ne olisivat vielä tallella. Taksi kierteli tuntemattomia maisemia kohti peräkylää.Ennen tällä paikalla oli mutkainen ja mäkinen soratie, vaan näkyvät tehneen oikein pikitien. Käännyttiin kotikylän maisemiin. Talot olivat Kaarlon mielestä väärällä puolella tietä. Lopulta saavuttiin kotimökin paikalle, vaan mikä viittasi asumiseen, ei paikalla näkynyt.

 

Taksimies valaisi asiaa, -Tässä oli mökki, joka piti purkaa tien alta pois. Minä oli silloin töissä täällä. Tuli pistettiin nurkkaan ja niin tönö haihtui savuna ilmaan. -Että pelastanna minun susiturkkia ja sähkövoimalaa, hätääntyy Kaarlo. -Olihan siinä mökissä myös toimiva televisio ja kaasuhella.

 

-Kaasusta puheen ollen, kukaan ei huomannut sisällä olevaa kaasupulloa, kun talo sytytettiin. Oli se komia paukku, kun kaasupullo räjähti. Ulvoen häipyivät kuoret kohti korkeuksia. Oli se vaan hyvä, ettei pullo tullut polttajia kohti. Kuoret löytyivät kolmen vuoden päästä joltakin Hetesuolta. Joku marjamies oli löytänyt sen, taksimies kertoili.

 

Kaarlo tuli surulliselle mielelle kuultuaan kallisarvoisen omaisuutensa kohtalosta. Kenellekkään ei ollut minun tärkeät tavarat kelvanneet. -Mitä sinä kuollut mies tavaroilla enää teet, lohdutti Väinö Kaarloa. Taksimies kääntyi katsomaan epäluuloisesti kyydittäviään. Väinön dementia tuli taas apuun, eikä asiasta virketty sen enempää.

 

-Eiköhän käydä tämän reissun kunniaksi Risulinnassa kahvilla, ehdotti Kaarlo. Paikalla ei ollut enää tuttua kahvilaa, jossa myös elokuviakin näytettiin. Nyt paikalla oli komea hotelli, josta sai teräviä. Nautittuaan talon antimista ystävykset olivat rempseällä päällä, eikä Kaarlo muistellut enää kotimökkinsä kohtaloa. Paluumatkalla käytiin myös pitkäripasessa ja mentiin Väinön asunnolle.

 

Niin jatkui Kaarlon seikkailut elävien maailmassa. Maailma oli kehittynyt aimo harppauksen sitten kuusikymmentäluvun lopun. Mikään ei ollut entisellään. Kaarlon sisimpään hiipi ahdistava tunne.

 

Luoja saa pentiuminsa kuntoon

 

Luoja näpelöi Super Pentiumia taivaan kirkkaudessa. Kirjanpito alkoi olla kohdallaan, debetit ja kreditit alkoivat käydä tasan. Vielä vilkkui kursori Kaarlon kohdalla, jota Luoja suuresti hämmästeli. -Kas Kaarlo on palautettu elävien joukkoon, tuumi Luoja hämillään. Tätä vahinkoa ei ole minun muistin aikana ennen tapahtunut. Oli se vain hyvä, että ei kukaan Aatamin aikunen päässyt tämän ajan maailmaan seikkailemaan. Kyllä niillä ihmisillä olisi ollut valtavasti ihmettelemistä sen toilailuista.

 

Eihän tuossa paljon vahinkoa sattunut, kun sattui vielä Väinö olemaan elossa ja opasti Kaarloa elämän poluilla. On vielä hyvä, että Väinö on vielä niin huono muistinen, muutenhan tästä olisi tullut täysi katastrohvi, pähkäili luoja suuressa viisaudessaan.

 

Kaarlo oli juuri köllistymässä yöpuulleen Väinön huushollissa. Samalla Luoja painoi tietokoneelta Kaarlolle käskyn palata tuonpuoleiseen. Ennen kuin Kaarlon pää tavoitti untuvaisen tyynyn, hän oli hävinnyt. -Vaan etkö sinä kuollut jo kuusikymmentä luvun lopussa, kysyi Väinö saamatta vastausta koskaan.

------------------

 

Lääkäri tutki Väinön vointia huolestuneena, koska hän väitti kauan sitten kuolleen Kaarlon olleen hänen luonaan kylässä. Lopulta lääkäri määräsi Väinölle tupla annoksen dementia lääkettä, josko se loppu talven ja kesän yli vielä kotonaan pärjäisi. Pitää katsoa sitten syksymmällä, mitä tehdään.

 

Copyright PP 1999

Pappanetti -menossa mukana jo vuodesta 2003!
©2017 PAPPANETTI - suntuubi.com